Translate

maanantai 23. syyskuuta 2013

Syksyn Kuulumisia




Anteeksi ihanaiset mussukat, jotka sivusilmällä seurailette blogiani! Aikaa on vierähtänyt melko reippahasti, eh? Sorii!!! <3 :) Kiire on vienyt mennessään ja elämän pieneistä hetkistä on enempi nautittu kuin kirjoitettu. ;)


maanantai 22. heinäkuuta 2013

Highlights of my week

Ihan aluksi: miten voi olla mahdollista, että heinäkuu vetelee viimeisiään?? Noh, ei pidä synkistyä. Tähän kesään on mahtunut paljon kivoja asoita, tapahtumia ja ihmisiä. Sitä paitsi vielä ehtii! Eletään elokuu täysillä ennen kuin syyskuu syrjäyttää !! ;) hahaa..


Viime viikko oli super! Siinä mielessä, että tuli touhuttua erilaisia asioita. Viikkoon mahtui  paljon työtä, mutta onneksi myös yllättäviä irtiottoja. 

Maanantai oli vailla piristystä, joten päätin taiteilla itselleni kynnet. Yleensä värvään hommaan ystäväni, jolla on talenttia hommaan, mutta päätin nyt kuitenkin selvitä omillani ja ryhdyin taiteilemaan(vai pitäisikö sanoa sotkemaan?) Noh, kyllä ne kynnet vähän piristi ja motivoi ihmisten ilmoille. Sukelsin kesämekkoon ja raahauduin rantakahvilaan herkulliselle lohisalaatille. mmmm..







keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Happy b-day for me!

i think i'm in love with this dress, haha!
Sunnuntaina viettelin rentoa syndepäivää yhdessä rakkaiden kanssa! Kesän ja synttäreiden kunniaksi päätin taiteilla mansikkakakun! Mummon ohjeella ei voi mennä pieleen ja kakusta tuliki tosi namii... <3 . Koristelussa ja ulkoasussa lienee parantamisen varaa, mutta maku oli kyllä oikeesti hyvä! Pidettiin partsil sellanen pikku brunssi aamupäivästä. Kakun lisäksi herkuttelu kokoaisuuden kruunasi voileipäkeksit yhdessä smetanan ja graavilohen kanssa. mmmmm.. What a perfect morning!  Illemmal lähettiin ajelulle ja veipä muru mut ravintolaankin.
Miksi niin vakavana? :/ :D


Miksi aika menee niin paljon nopeammin kun ikää tulee lisää? Ihan liian hurjaa, että mä täytin 20. Vastahan mä saavutin täysi-ikäisyyden. Isän mukaan parikymppisen ei kannata potea ikäkriisiä, joten ehkä mä haudon näitä mietteitä vielä jokusen vuoden. haha! 

Ihanaa keskiviikko iltaa kaikille!

 xoxo

Saara



keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Before i die, i want to....

I am a dreamer and i bet everyone knows it by now. Dreaming is one of the best ways to inspire yourself, make boring day to be more colorful and  most importantly make you understand what you want from this life. It is good to understand where are you headed and how are you going to get there.Today, for my own joy i decided to collect some pics to speak about my future hopes, plans and oh so sweet dreams. You find those below...xoxo Saara 





























torstai 27. kesäkuuta 2013

Rainy chill!

Mä en oo eläessäni nähyt tällasta myrskyä(en liioittele :P) Ukkostaa ja salamoi ihan hullun lailla! Suunnittelin viettäväni illan rannalla piknikin merkeissä, mutta päivän mittaan suunnitelmat muuttu, sattuneesta syystä.

Töissä oli jotenkin super rankka päivä. Alottelin huhtikuussa pankkiiriliikkeessä assistenttina ja oon kyllä viihtynyt. Työ on tosi haasava ja just siksi tykkään siitä. Onistumisista riemuitsee heti ja pettymysten takia on hetken aikaa mieli maassa, mutta toisaalta vastoinkäymiset motivoi mua kaikista eniten. Jotenki tahdonvoima nusee pintaan. Anyway, tänään oli yksi niistä "ei parhaista" päivistä, mikä oli ihan odotettavissa, kun pitkään mennyt tosi hyvin. Onneks hu
omenna uusi päivä ja uusi ote työkuvioihin ja asenne enempi kun kodallaan: tuulta päin, vai miten se nyt meni? ha! 

Oikeestaan kirjaimellisesti huuhtouduin työjutuista jo kotimatkalla, koska kävelin kaatosateessa salamoiden ympäröimänä. Tunnelma oli varsin erikoinen, ja niin oli kyllä näkykin avokkini kasvoilla kun avasi mulle kotioven..Olisin voinut puristaa mekosta vettä ämpäriin, i swear! :D "ai sataaks siellä" hmmm, YEP! :D <3

 Tämän illan aion lenkkeilyn ja piknikin sijaa pyhittää retoutumiselle,mukavalle touhulle ja positiivisille aatteille. Joku hyvä leffa, kivaa luettavaa ja rentouttava kylpy, sounds like a plan for tonight! 








Mukavaa torstai iltaa kaikille! HUOMENNA PERJANTAI!


tiistai 25. kesäkuuta 2013

Midd summer moments

Pidennetty viikonloppu tuli kyllä juuri oikeaan hetkeen. Sai otettua vähän välimatkaa arkeen ja peruskuvioihin. Pitkästä aikaa tuntu siltä, että unohtui kaikki ylimääräiset ajatukset ja pohdinnat. Työjututkin jäi kaupunkiin odottelemaan.. ;) Vietettiin nimittäin juhannus metsän keskellä, järven rannalla ja hyvässä seurassa.Kesään kuuluu villi meininki, mutta juhannukseen jotenkin sopii sellanen rento oleilu "tukka takussa"  luonnon rauhassa. :D
Nyt kun juhannus on nautiskeltu, niin sellanen pieni kaipuu festareille on olemassa.Ihan huippua olisi jos joku kesä lähtisi vaikkapa Englantiin kiertelemään festareille. :)  Onko kellään suositella jotain? :)














Murumies





sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Shop 'till you drop!

 

Shoppailupäivä
Shopping in Ikea..

Viikonloppu meni taas liian nopeasti! tällä kertaa shoppailun merkeissä. Pitkän aikaa ollaan puhuttu, että pitäs lähtee käymään Ikeassa, kun "uudesta kodista" (jonne muutettiin tammikuussa) puuttuu vielä kaikenlaista. :) Perjantaina taas puhuttiin aiheesta ja kyllästyttiin "pikku hiljaa" asenteeseen ja ryhdyttiinkin tuumasta toimeen. Noh, huonekalut läksi vaihtoon ja täytyy kyllä sanoa, että kämppä näyttää ihan erilaiselta kuin pari päivää sitten(samaa voi sanoa tiliotteesta) Tykkään ihan hurjasti kaikesta mitä löydettiin. Nyt tää on vihdoin koti, eikä vaan asunto, ja mikä tärkeintä:tää on ihan meidän näköinen. :) 

 

 Päivän saldo: 

Telkkaritaso

kirjahylly 

kaksi taulua

I just love this, and it's so perfect in our corridor.

matto

hylly

 

 

Loving this one too, just my style! <3


 

Next to buy:TV!!!!!!!!!!!!!!!!!  HAHA!